ÄLUMTOK – Järviseudun master plan taipuu rap-riimeiksi

Meidän masterplan on tosi hyvä plääni
kuuluviin on päässyt toimijoiden ääni.

Aisapari aktivoi ja kokoamisen hoiti FCG,
tuo Hannan tiimi hyvää työtä tekee.

Näin riimittelee toiminnanjohtaja Mervi Niemi-Huhdanpää Leader Aisaparista Etelä-Pohjanmaalta. Kyseessä on ÄLUMTOK (Älä Unohda Mitä Tänään Olet Kuullut) -rap, jonka lainit kertovat Järviseudun neljän kunnan matkailun master planista.

– Tiesin, että joudun asiasta jotakin master planin julkistustilaisuudessa kertomaan ja mielestäni on mukava jutella jotakin erilaista, Niemi-Huhdanpää valottaa riimien syntyä.

Diamonds Are A Girl’s Best Friend

FCG:n Järviseudulle laatima master plan on hionut alueen matkailun kehittämisen pääteemat Kraatterijärven seudun timantin muotoon. Sen pohjana ovat luonto- ja vesistöteemat, ja kärjeksi nousee geo- ja astroteema. Timantti konkretisoi Lappajärven syntyhistoriaa ja tarinaa meteoriittikraatterina.

– Kun näin timantin ensimmäisen kerran master planin luonnoksessa, minulle tuli mieleen Marilynin Diamonds Are A Girl’s Best Friend ja Cheekin Timantit ovat ikuisia, mutta en tiennyt mitä niitä voisi puheenvuorossa hyödyntää.

Julkistamistilaisuutta edeltävänä aamuna Niemi-Huhdanpää ryhtyi pistämään tekstiä paperille.

– Samasta plan vääntyi plääni, jonka pariksi tuli ääni ja siitä se sitten lähti.

Tiedossa on hommia

Entä millainen master plan rapin taakse kätkeytyy? Se kiteyttää Järviseudun matkailun kehittämisen tahtotilaksi Kraatterijärven seudun kiinnostavavana kohteena ja palvelukokonaisuutena, joka tunnetaan erityisesti Lappajärven tarinasta.

Suunnitelma sisältää esimerkiksi Lappajärven meteoriittinäyttelyn laajentamista, pyöräilyreittien ja koko perheen aktiviteettien kehittämistä sekä yhteisiä markkinointiponnistuksia.

Master plan syntyi vuorovaikutteisessa prosessissa. Aluksi FCG:n asiantuntijat Hanna Baas ja Mari Pohjola haastattelivat Järviseudun alueen toimijoita.

– Tämän jälkeen järjestettiin yhteinen työpaja, joka oli menestys. Tosi paljon väkeä ja kiinnostuneita tuli paikalle. Työpajan jälkeen osallistujat saivat tutustua luonnokseen ja kommentoida sitä.

– Minulle jäi mielikuva, että alueen toimijat kokivat saavansa osallistua. Hannan tiimi sai loistavasti kiinni alueelta tulleista toiveista, kommenteista ja mielipiteistä, Niemi-Huhdanpää kiittelee.

Kun kaikki lähdetään innolla hommiin,
yhteistyötä tehden,
ei tämä juttu todellakaan voi mennä pommiin.

Tiedossa on hommia – hiet pyyhitään housuun,
tästä lähtee Järviseudun matkailu nousuun.

Näin Niemi-Huhdanpää kannustaa rapissaan Järviseudun matkailun kehittämistä kohti master planin yhteistä tahtotilaa.

– Ensimmäisenä käydään keskustelua jo olemassa olevien hankkeiden kanssa ja törmäytetään alueiden toimijoiden kanssa. Sitten on tarkoitus hankkeistaa erilaisia kokonaisuuksia LEADER-rahoitus ja AIKO-rahoitus ensimmäisinä rahoituslähteinä.

– Hyvällä polulla ollaan. Konkreettista tekemistä löytyy helposti, kunhan vaan saadaan nämä ihmiset toimimaan yhdessä, hän tuumaa.

Teksti Katariina Kääpä Kuvat Päivi Kultalahti

Baas Hanna FCG Finnish Consulting GroupLisätietoja  Hanna Baas, hanna.baas@fcg.fi
Hanna Baas on matkailun ja aluekehityksen asiantuntija, joka on neljäntoista vuoden aikana tehnyt töitä matkailualueiden, matkailupalvelujen ja markkinoinnin kehittämisen parissa. FCG:lla Hanna on ollut tekemässä esimerkiksi master planeja ja matkailustrategiatöitä eripuolilla Suomea ja tehnyt runsaasti myös matkailun kehittämistä palvelevia selvitystöitä. Hanna innostuu erityisesti töistä, joissa pääsee yhdessä asiakkaan ja toimijoiden kanssa tiivistämään suuntaa matkailun kehittämiselle ja sen jälkeen palastella tekeminen konkreettisiksi toimenpiteiksi ja aikataulutetuksi ohjelmaksi.

 

Kainuussa vauhtia matkailuinvestointeihin

FCG tuottaa Kainuun matkailuinvestointien edistämiseen liittyviä asiantuntijapalveluita. Työ on osa Kainuun liiton, kainuulaisten yritysten ja kuntien sekä Kainuun Etu Oy:n rahoittamaa 64 North Portfolio -hanketta.

Hankkeen tavoitteena on käynnistää merkittäviä matkailuinvestointeja Kainuussa, erityisesti niillä alueilla, joilla on jo investointivalmiita kohteita tarjolla. Hankkeessa rakennetaan tuottavimmista avainkohteista sijoittajille suunnattu portfolio, jota hyödynnetään myöhemmin myös laajemmin Kainuun matkailuinvestointien edistämisessä.

Lisäksi FCG on aktivoinut investointikohteiden markkinointia muun muassa Ristijärvellä, Kuhmossa ja Paltamossa.

Kiinnostus valmisteltuihin investointihankkeisiin on lisääntynyt Kainuun Edun aktiivisuuden ansiosta.

– Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä FCG:n kanssa investointikohteiden valmistelussa kansainvälisille sijoittajille, Carl Wideman Kainuun Etu Oy:stä kertoo hankkeesta.

– On erityisen tärkeää kiteyttää suunnitelmat sijoittajia houkutteleviksi investointimahdollisuuksiksi ja kirkastaa niiden tuomaa liiketoimintapotentiaalia. Liian usein investointikohteiden esittelyssä keskitytään vain loppukäyttäjään tai toimintamalliin.

– FCG:n tiimi on osoittanut nopeaa ymmärrystä, miten nostaa esille investointikohteiden tärkeimmät näkökohdat – ja kertoa ne sijoittajille niin, ettei esittely vaikuta pankkirahoituksen hakemiselta.

– On virkistävää työskennellä monipuolisen ja lisäarvoa tuottavan konsultin kanssa. Olemme saavuttaneet jo selviä tuloksia yhteisissä tavoitteissamme, Widerman kiteyttää.

Kuvat esimerkkejä investointikohteen visualisoinnista. Janne Tolppanen FCG. Kaupunkisuunnittelu.com
Kuvat esimerkkejä investointikohteen visualisoinnista. Janne Tolppanen FCG.

Nissi Markku-FCG

Lisätietoja
Projektipäällikkö
Markku Nissi
markku.nissi@fcg.fi

Eikö saatu sitte etiäpäin tuota aluetta? Elinkeinotonttien markkinoinnin lyhyt oppimäärä

Kunta päätti kaavoittaa tunturikeskusta lähellä olevan maa-alueen matkailuelinkeinon ja vapaa-ajan asumisen käyttöön. Valtuusto hykerteli tyytyväisenä kaavan saatua lainvoiman. Ei yhden yhtä valitusta – ja kunta saisi näiden tonttien tuloista hyvät rahat, KUN ostajia ja kehittäjiä tonteille löytyy.

No – kului pari vuotta ja tonttivarauksia tuli muutamia, mutta rakentaminen ei ole alkanut. Kyselyitäkin tekniselle puolelle tuli hotelli- ja liiketiloiksi tarkoitetusta tontista, mutta ei varsinaisesti sitovaa kiinnostusta. Kunnanhallituksessa ja -valtuustossa esittelijänä toimiva tekninen johtaja totesi, että kysyntää on kovasti, kyllä tämä tästä vielä lähtee!

Valitettavasti ei lähtenyt, eikä suuria tapahtunut. Kaava alkoi ”happanemaan käsiin”. Valtuustokin vaihtui ja porinaa alkoi kuulua torilla, marketin pihalla ja huoltoaseman tankkauspisteellä. Eikö saatu sitte etiäpäin tuota aluetta, missäköhän syy?

Kantava ajatus ja pihvi

Tilanne saattaa kuulostaa tutulta joissakin kunnissa tai kaupungeissa. Elinkeinotonttien toteutuminen edellyttää ensisijaisesti kysyntää tontilla harjoitettavaan liiketoimintaan. Sijainti ja saavutettavuus ovat myöskin tärkeitä, sen jo tiedämme.

No entäpäs onko pohdittu tarkemmin sitä kantavaa ajatusta, jolla tontin luovuttamista voisi edistää? Millaisia liiketoimintaehdotuksia voisi alustavasti laatia, jotta kiinnostus tonttiin heräisi? Eli esimerkiksi, mikä on se ”pihvi” tontin kehittäjälle ja tontilla liiketoimintaa harjoittavalle toimijalle?

Pelkkä skannattu pdf-kartta asemakaava-alueesta kunnan uudistetuilla nettisivuilla ei riitä. Tarvitaan kättä pidempää. Täytyy tuoda esiin alueen kantavaa ajatusta ja realistisia mahdollisuuksia – eli hienommalla kielellä konseptin on oltava kunnossa ja liiketoimintapotentiaali selvitetty.

FCG tarjoaa elinkeinotonttien markkinointiin asiantuntija-apua. Elinkeinotontit voidaan jakaa matkailua, teollisuutta, kauppaa tai muita elinkeinojakin palveleviksi tonteiksi. Tonttien markkinointi voi edellyttää kokonaisvaltaista konseptointia alueen, tilojen sekä palveluiden ja toimintojen suhteen, jotta potentiaaliset kehittäjät tai toimijat saadaan kiinnostumaan niistä.

Lisäksi markkinointi edellyttää analyysiä siitä, miten toiminta saadaan pyörimään kannattavasti ja millä aikataululla. Ja vielä tämän lisäksi havainnollistamista ja ehkäpä myyviä kuvia ajatusten tueksi. Erityisesti se markkinointi edellyttää toimijoita, jotka näkevät liiketoimintamahdollisuuksia kyseisellä tontilla. Toimijatkin voidaan kartoittaa.

Miten tuo alun tarina sitten päättyy? Otetaan siitä yhdessä selvää – ota yhteyttä FCG:n asiantuntijoihin elinkeinotonttien markkinoimiseksi.

Nissi Markku-FCGMarkku Nissi on liiketoiminnan, aluekehityksen ja vaikutusten arvioinnin asiantuntija. Merkittävä osa Markun osaamisesta pohjautuu matkailuliiketoiminnan kehittämiseen sekä taloudellisten vaikutusten arviointiin. 18 vuoden työrupeamaan mahtuu tuotteistamista, myyntiä ja markkinointia, liiketoiminnan suunnittelua, kannattavuuden ja toteuttavuuden arviointia sekä erilaisia kehittämissuunnitelmia. Erityinen intohimo on auttaa löytämään suunnitelluille investoinneille kantava ajatus ja realistiset menestymisen mahdollisuudet numeroidenkin valossa yhdessä yritysten ja elinkeinokehittäjien kanssa. Työssä Markkua kiehtoo erityisesti konkretian esiintuominen tyhjän teoreettisen jahkailun sijaan. markku.nissi@fcg.fi